Tjitte

Tjitte ''Vespa, Mammutti''

Friisiläisruuna

s.2005

Täysvuokrauksessa kesäkuu 2014>

Vespa on iso sydäminen ja kaikkensa antava, hyvänmielen hevonen. Se on ensimmäinen 'oma hevoseni' ja parempaa opettajaa en olisi voinut toivoa. Saatan nyt ensimmäistä kertaa myöntää asian ääneen, mutta Vespa ei ole aivan se terävin kynä penaalissa. Tosin tämän avulla olen varmasti välttänyt monet sairaalareissut ja nauranut itselleni paremmat vatsalihakset. Vespa ei turhaan hötkyile ja korviaan hetkauta. Välillä kaveri kuitenkin nauraa mammalleen paskaista naurua ja huutaa mielessään ''Paskat tästä, kyllä mäki osaan tämmöistä tehdä!''. Nämä ovat yleensä niitä hetkiä jolloin mamma kauhistuu aluksi ja lopulta puhkeaa kauhistuttavaan räkänauruun. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin sillä Vespa on kyllä ihan oikeasti fiksu, mutta yleensä vain silloin kuin tilanne vaatii sitä. Mitä sitä turhaan käyttää energiaansa semmoiseen.

Ennen Vespan vuokrausta, se toimi tuntihevosena valmentajani tallilla ja liikuttelin sitä aina tarvittaessa, joten täysin vieras kaveri ei ole kyseessä. Onneksi sanonta ''Millainen lemmikki, sellainen omistaja'' pitää melko hyvin paikkaansa myös meidän tapauksessa, joten liikutaan samalla aaltopituudella. Auttaa ymmärtämään toisen outouksia ja hölmöyksiä aika lailla. Molemmilla on vielä hurjasti opittavaa, joten opetetaan yhdessä toinen toistamme.

Talliporukan ja tuttujen kesken Vespaa kutsutaan maanantai hevoseksi koonsa ja älykkyytensä vuoksi. Taru kertoo, että Vespa on pienenä poikana seisonut vesiämpärissä kun muut varsat on ollut jonottamassa kokoa ja älyä. Tämän vuoksi herra jäi 155 senttiseksi naisten sydäntenmurskaajaksi. Herra ei ole itse vielä pienuuttansa huomannut, sillä se ylpeänä kävelee ohi ja machoilee aina kun yksi sydän pakahtuu onnesta sen nähdessään. Tosin, tätä herraa ei muutenkaan mikään hetkauta. Edes ämpäri jalassa ei pysäytä kaverin matkaa vaan meno jatkuu täysin normaalisti (näin on käynyt ratsastajan ja hevosen uskomattoman hervaantuneen sihdin vuoksi eikä kaveri ollut asiasta moksikseenkaan vaan jolkotteli eteenpäin).

Vespan hölmö olemus ja sen rajattoman suuri kiltteys vetosi ja tässä sitä nyt ollaan. Friisiläisiä verrataan labradorinnoutajiin ja Vespa on epäilemättä kuin musta labbis. Jos mammalla vaan haba riittäisi niin tämä kaveri hyppäisi syliin aina kun nähdään. Tosin, koska kaveri on hurjan perso ruualle niin tuota syliin hyppäämistä tapahtuu aina kun ruokaa on kädessä. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta - eikös se niin mene?

Ollaan molemmat asennoiduttu siihen, että koulu on enemmän se meidän juttu. Kumpikaan ei ymmärrä esteistä oikeastaan mitään muuta kuin sen, että yli on päästävä. Joskus sekään ei ollut täysin selvillä. Vespan tyyli esteillä oli alkuun sellainen sammakko-passage-monte -sekoitus. Nyt kun takalistossa on enemmän lihaksia ja ollaan kesällä harjoiteltu niin hypythän on alkaneet luonnistua oikein hyvin! Seuran vappuestekisoissa saatiin puomiluokasa 16 virhepistettä, mutta onnistuttiin kesällä hyppäämään puhdas 60-70cm rata kotona. Panostetaan enemmän kuitenkin kouluun, sillä se on molempien vahvuus ja esteet on mukana piristämässä arkea ja hurjistamassa meitä.